Mechelen oli Belgian uskonnollinen keskus 1900-luvun alussa. Ei ole yllättävää, että siellä oli yhdistysten keskittymä. Mechelaarin (malinois) todellinen kasvatustyö tapahtui enimmäkseen Mecheleniä ja pohjois-Kempeniä ympäröivissä kylissä. Jokaisella farmilla oli oma Mechelaar, joiden värit vaihtelivat mustasta beigeen ja punaruskeasta harmaaseen. Farmarit eivät olleet kiinnostuneita väristä, vaan koiriensa käyttöominaisuuksista.
Eräät professori Reul:n läheisistä avustajista olivat sattumalta kotoisin Mechelenistä: eläinlääkäri Gustaaf Geuden, Louis Huyghebaert ja L .Van der Snickt. He olivat niitä ihmisiä, jotka myötävaikuttivat Mechelse Club tot de verbetering van kortharige Belgische herdershond = Mechelaar alaosaston perustamiseen Club du Chien de Berger Belgen pääyhdistykseen (alaosaston nimi käännettynä: Mechelse yhdistys lyhytkarvaisen Belgianpaimenkoiran kehittämiseen).
Club du Chien de Berger Belge teki seuraavanlaisia rajauksia rotumuunnosten karvanlaatuihin vuonna 1899 miellyttääkseen kennellitto Société Royale de St. Hubertia: - pitkäkarvaisella musta väri - karkeakarvaisella suola/pippuri väri - lyhytkarvaisella musta maski ja punaruskea mustin karvanpäin väri. Tämä tapahtui neuvottelematta ensin Mechelenin väen kanssa, jotka olivat raivossaan asiasta. He pelkäsivät, että Mechelaarin tyyppilliset luonneominaisuudet katoaisivat värin kustannuksella. Luonneominaisuuksien säilymiseksi järjestettiin maailman ensimmäiset julkiset suojelu/vartiokoirakilpailut vuonna 1903 Mechelenissä. Kilpailun järjestäjinä toimivat kynologi Reul, Van de Snickt, Huyghebaert ja Gent:n kaupungin poliisipäällikkö Van Wezemael. Suojelukoirakilpailun voitti mechelaar narttu nimeltään Cora I, joka tuli L. Opdebeeckin alueelta. Mechelenin asukkaat päättivät hyväksyä värivaatimukset lopettaakseen rotujärjestön jäsenten väliset riidat. Koirat Tjop ja Dewet jälkeläisineen hyväksyttiin rotuun. Tämä oli alku Mechelsen paimenkoiralle eli malinois'lle, kuten me sen tänä päivänä tunnemme, paljon kansainvälistä mainetta niittäneenä työkoirana.
Malinois'n suojelukoira-käyttölinja on vanhin, mitä FCI:n rekisteröimillä koiraroduilla tällä hetkellä on. Virallisena rotuna se alkoi vasta 1800-luvun lopussa. Rotu jakaantui heti alussa kahteen eri linjaan, ulkomuodon ja käyttöominaisuuksien perusteella jalostettuihin sukuihin.
Erimielisyyksien johdosta Belgiassa on kolme pääliittoa, jotka rekisteröivät malinois'ta. On ns. vanha kennelliitto KCB (Kennel Club Belge. Ring mestaruuskokeita 1913 lähtien). On FCI:n alainen SRSH (Société Royale de St. Hubert), jolla on ollut omat ring mestaruuskokeet vuodesta 1926 lähtien. Nuorin liitoista on NVBK (Nationaal verbond van Belgische Kynologen), joka syntyi niin ikään erimielisyyksien johdosta vuonna 1963. FCI:n alainen SRSH ei tunnusta KCB:n ja NVBK:n rekisteröimiä koiria, vaan ne ovat sille samassa arvossa, kuin paperittomat.
Lisäksi Belgiassa on paljon malinoiseja, joita ei ole rekisteröity mihinkään em. liitoista. KCB- ja NVBK-liiton koirat ovat luonnejalostettuja, kun FCI-paperillisissa koirissa on siis tapahtunut jako kahteen linjaan. KCB rekisteröi muitakin belgialaisia rotuja ja NVBK ainoastaan malinois'ta. Kaikilla kolmella belgialaisella liitolla on oma suojelukokeensa (Ring), joissa on vaihteleva suojeluosuus.
Belgian ring on varmasti yksi haastavimmista suojelukoirakokeista ja vaatii koiralta erinomaiset vietit, toimintakykyä ja hyvän hermorakenteen. Maalimehet käyttävät apunaan koiria kuormittaakseen mm. bambukeppejä, vesiletkuja, vesiämpäreitä, polttomoottorilla toimivia lehtipuhaltimia, nurmikkojyriä, kivillä täytettyjä rämiseviä betonimyllyjä ym. Vain tuomarin mielikuvitus on rajana Belgian ring kokeen suunnittelussa. Belgian ringissä puruotteella (syvyys ja voimakkuus) on suuri merkitys pisteisiin, toisin kuin Ranskan ringissä. Kaikissa ring-lajeissa ja KNPV:ssä maalimies on suojattu kokosuojapuvulla, eikä pelkällä suojahihalla IPO:n ja SchH:n tapaan.
Hollannin poliisikoirayhdistyksellä (KNPV, perustettu 1907) on huomattavasti suurempi organisaatio ja harrastajamäärä, kuin belgialaisilla ring-lajeissa. 95 % tittelöidyistä KNPV-koirista on malinois'ita ja x-malinois'ita (paperittomia ja malinois-roturisteytyksiä). KNPV-harrastajat kouluttavat koiransa PH1 (= poliisikoira 1) titteliä varten. Valtaosa koirista, joille on koulutettu ko. titteli, myydään sen jälkeen eli noin 3 – 4 vuotiaina virka-, vartiointi- tai jalostuskäyttöön. Ne koirat, joita ei myydä PH1:n jälkeen, saatetaan kouluttaa ylempää PH2:a ja Objekt bevaking eli vartiokoira-titteliä varten.
KNPV on hollannin suosituin palveluskoiralaji. KNPV-harrastajien tavoite on tittelöidä yleensä mahdollisimman monta koiraa PH1:een. Lisäksi lajin kaikissa luokissa kilpaillaan arvostetuissa mestaruuskokeissa joka syyskuu, samaan aikaan ja samassa paikassa den Boschissa. KNPV:ssä koirien ei tarvitse olla rekisteröityjä. Alunperin koirat lajissa olivat paperillisia, pääasiassa malinois'ita, mutta terveys- ja luonnesyistä koiria alettiin risteyttämään. Sotien jälkeen koiria ei rekisteröity taloudellisista syistä johtuen, vaikka vanhemmat olisivat olleetkin FCI:n rekisterissä. Kun tutkii KNPV-koirien sukuja, ovat ne noin 90% malinois'ta, joihin on lisätty saksanpaimenkoiraa ja hollanninpaimenkoiraa sekä joitakin muita rotuja mm. dogia. KNPV:ssä kilpailee edelleen myös paperillisia (FCI rek.) koiria. KNPV-jalostetut koirat ovat saaneet suuren suosion työkoirina ympäri maailmaa.
Jalostukselliselta näkökannalta Hollannin KNPV-sukuisilla malinois'illa on pienempi sisäsiitosaste, verrattuna Belgian NVBK- ja KCB-sukuisiin koiriin. NVBK-koirissa tiukat sisäsiitokset (isä – tytär, sisar paritus jne.) ovat yleisiä. Ero johtunee Hollannin huomattavasti suuremmasta populaatiosta, löytyy hyviä koiria myös muista suvuista, kuin mistä oma narttu on. Belgiassa myös kulttuurilla on vaikutuksensa. Ollaan ylpeitä omista koirista, eikä mennä sadan kilometrin päähän käyttämään vierasta urosta. Johtuen siitä, että valtaosa malinois'ista sen synnyinsijoilla Belgiassa ja Hollannissa ovat muussa kuin FCI-rekisterissä, käytetään siellä myös rekisterin ulkopuolisia koiria FCI-malinois'iden jalostukseen. Tämä on tapahtunut usein niin, että hyvälle jalostusurokselle on hankittu toisen koiran FCI-paperit (kuten kuuluisille jalostuskoirille Haddock des Deux Pottoisille ja Eik des Deux Pottoisille, joiden suvut tulevat oikeasti NVBK-linjoista) tai niitä on käytetty toisilla papereilla, kuten G'Bibberiä G'Vitoun papereilla. Nykypäivän käyttömalinois't pohjautuvat pääasiassa NVBK-linjoista. Esimerkiksi Eik, Haddock ja G'Bibber ovat olleet merkittävimpiä koiria mm. Saksan nykyisten linjojen takana. Eik ja etenkin sen oikea isä Oscar van Kees Berkelaar (yli 400 astutusta) ovat olleet merkittäviä periyttäjiä Hollannissa, sekä paperillisilla että paperittomilla malinois'illa.
Rotumääritelmä kuvaa belgianpaimenkoiran luonnetta seuraavasti:
Belgianpaimenkoira on valpas ja aktiivinen. Se on erittäin energinen ja aina valmis toimintaan. Sillä on synnynnäinen laumanvartioimiskyky ja vahtikoiran parhaat ominaisuudet. Se puolustaa isäntäänsä täysin epäröimättä, peräänantamattomasti ja kiihkeästi. Sillä on kaikki paimen-, vahti-, suojelu- ja palveluskoiran ominaisuudet. Se on eloisa, tarkkaavainen ja varmaluonteinen, ilman pienintäkään pelkoa tai aggressiivisuutta. Luonteen tulee kuvastua koiran olemuksessa ja kipinöivien silmien ylpeässä ja tarkkaavaisessa ilmeessä.
Hyvä käyttölinjainen malinois vastaa luonteensa puolesta erinomaisesti rotumääritelmää. Se on koulutettavissa minkä tahansa palveluskoiralajin huipulle, kuten erinomaiseksi työkoiraksikin. Tämän mahdollistavat sen suuri toimintakyky, lähes rajaton saalisvietti, voimakas puolustusvietti, sekä hyvät hermot viettien hallintaan. Korkeasta temperamentista ja suuresta taistelunhalusta johtuen on kuitenkin tärkeää, että malinoisia ohjataan alusta asti päättäväisesti, johdonmukaisesti ja oikeudenmukaisesti.
Vilkkaana koirana se saattaa varsinkin nuorella iällä reagoida asioihin nopeasti, terävästi ja kiihkeästi. Pentuaikana sille tulisikin näyttää paljon maailmaa, sekä ystävällisesti ja rauhallisesti ohjata sen toimintaa haluttuun suuntaan. Oikein vahvistettuna malinoisista kasvaa varmaluonteinen ja vahva koira, joka työskentelee väsymättömästi, voimakkaasti ja peräänantamattomasti.
Käyttölinjaiset malinoisit soveltuvat yleensä hyvin myös normaaleiksi kotikoiriksi. On kuitenkin muistettava, ettei käyttömalinois ole koskaan ollut jokamiehen koira, eikä sitä tulisi hankkia pelkäksi kotikoiraksi. Ne tarvitsevat aina hyvän peruskoulutuksen, paljon liikuntaa ja sopivasti aktiviteettia ja ovat onnellisimmillaan päästessään työskentelemään rodulle tarkoitetuissa tehtävissä, joihin niitä on yli vuosisadan verran jalostettu.
Käyttölinjainen malinois sopii lähes mihin käyttöön (virka/urheilu) tahansa ja niillä on voitettu kaikkien suojelulajien kansainvälisiä arvokilpailuja (Belgian ring, NVBK ring, Ranskan ring, KNPV, Campagne, Mondioring, IPG, SchH...).
Käyttölinjainen malinois on säilyttänyt hyvin terveytensä, mikä on luultavasti osaltaan jalostuksessa käytettyjen ring-kokeiden vaikeiden hyppyosioiden ansiota (mm. ranskan ringin 240cm korkea pystysuora lautaseinä ja belgian ringin 120cm korkea hyppyeste). Käyttömalinois'illa esiintyy samoja perinnöllisiä sairauksia kuin muillakin belgianpaimenkoirien muunnoksilla ja koiraroduilla yleensäkin, mutta verrattuna muihin palveluskoirarotuihin se on kuitenkin vielä yksi terveimmistä. Suomen käyttömalinoiskannassa esiintyneistä sairauksista voi lukea lisää Suomen Belgianpaimenkoirayhdistyksen Jalostuksen tavoiteohjelmasta.